|
 |
 |
 |
|
|
||||||||||||||||
Täsmäisku häämessuille
Kansallinen hääpäivä
Morsiusneidon unohtumaton päivä
Ihana kamala talkootyö
Kauhutarina
Halutaan: superkaaso
Vaatteet on aatteet - tai sitten ei
Alttaripsykologi / 04.07.2005
Nykyajan suomalaiskaaso on risteytys käytännön järjestelyt taitavaa kaasoa ja jenkkiläistä kansikuvatyttöä. Kun ennen vanhaan kaasolle riitti, että hän oli avulias ja toimelias (ja kauan kauan sitten vielä mahdollisimman vanha ja rikas rouvashenkilö), nykyään pitäisi lisäksi täyttää neitseelliset ja muodikkaat ulkonäkökriteerit ja olla ulospäinsuuntautunut verbaaliakrobaatti.
Kaason tehtävä on kunniatehtävä, josta suurin osa on otettuja, varsinkin jos morsian on itselle läheinen. Joillekin kaasoilusta ei kuitenkaan meinaa tulla loppua, kun tuttavapiiri kierrättää tätä uupumatonta orjaa morsiamelta toiselle. Kokemus on koulinut hänestä tehokkaan organisaattorin, joka ei perverssissä hyväntahtoisuudessaan osaa sanoa ei toistuville ”kunniatehtävilleen”. Kaikkein salakavalinta on valikoitua osaksi monihenkistä kaasojoukkiota, jossa tämä työmyyrä on lopulta se, joka hoitaa muidenkin hommat.
Ne talkootehtävät, jotka menneinä aikoina hoidettiin koko suvun ja ympäröivän yhteisön voimilla, ovat kasautuneet hääparin lisäksi ennen kaikkea kaason niskaan. Osattomiksi eivät ole jääneet myöskään bestmanit. Tosin bestmanien kohdalla pätevät järjestelyurakassa selvemmät pelisäännöt ja vastuunjako. Bestmanina olemista helpottaa lisäksi se, että kaasoilusta poiketen tehtävää ei ole hoitamassa suurta bestman-armeijaa, jossa jokaisella on eri mielipiteet joka asiasta.
Vaikuttaa siltä, että hääjuhlista on tullut omanlaisensa näytönpaikka, jossa huippuunsa rasvattu tapahtumakoneisto tuottaa elämyksiä oman elämämme sidosryhmille, vahvistaa yhteishenkeä ja kiillottaa omaa julkisivuamme kiinnostavina tyyppeinä. Tähän tavoitteeseen pyrkiminen tökkisi pahasti, jos kaaso olisi tavallisen oloinen naapurintyttö, joka änkyttää ja punastelee puhuessaan. Ystäväksi hän kelpaa kyllä, mutta kaason tehtävistä hänet on muodikkaasti sanottuna vapautettu.
Toisinaan tuntuu, että hääteatterikulttuurissamme ei ole tilaa vääränlaisille persoonallisuuksille. Sellaisille, jotka ovat saamattomia tai hissukoita. Tyly, mutta ehkei kuitenkaan koko totuus nykymenosta. Oireet ovat kuitenkin havaittavissa erilaisten seremoniamestareiden yleistyessä. Melkein jokainen tunnistaa ystäväpiiristään yhden speden, jonka loistaa juontajana kolmansissa ja neljänsissäkin häissä. Eipä silti, kun rutiinia kertyy, voi konseptia monistaa, mikäli vakioyleisö jaksaa vielä hymyillä.
Onko superkaasoilusta sitten tullut jokin ongelma. Sen kun tietäisi. Yleensähän ihmiset kuitenkin tekevät asioita omasta tahdostaan. Ehkä sellainen kultainen keskitie pätee tässäkin asiassa: hääparien ei ehkä kannata pukea kaikkia omia unelmiaan vaatimusten kaapuun. Häät ovat hääparin näköiset, kun niitä juhlitaan itselle luontevalla tavalla ja omien ihmisten keskellä. Siihen tunnelmaan ei tarvita ympäriinsä siroteltua tekopirteyttä.
Info |
 |
