Naimakaupat.com  
  hääopas   riisi   galleria   hääputiikki   työkalupakki  
 



Häämakeisiin potkua Pariisin suklaamessuilta

Lähimmäksi taivasta pääsee varmasti Pariisissa vuosittain järjestettävillä suklaamessuilla. Salon du Chocolat järjestettiin viime syksynä jo 12. kerran. Suklaa herättää intohimoja ympäri maailman ja messuille voi osallistua eri ajankohtina myös Tokiossa, New Yorkissa, Madridissa tai vaikkapa Dubaissa.

Tarjonta messuilla on erittäin monipuolista, mutta jo yksin suklaan läsnäolo saa aikaan sen, että messuilla ei voi olla viihtymättä! Kuten arvata saattaa, suklaanystävä ei ole messuilla ylhäisessä yksinäisyydessään, vaan vierailijan kannattaa varautua puolenpäivän jälkeen rynnistäviin ihmismassoihin.

Messuilla on kaikki A:sta Ö:hön ja vielä enemmänkin. Ennen messuhallin ovesta astumista tavallinen messuvieras ei voi kuvitellakaan, mitä kaikkea suklaasta saa aikaan. Näytteilleasettajia ovat paitsi suklaanvalmistajat, myös suklaantuottajamaat. He esittelevät kaakaopapujen viljelyyn ja käsittelyyn liittyviä asioita mutta kertovat myös maastaan turistin näkökulmasta. Maitaan esittelevät muun muassa Sao Tome & Principe, Venezuela, Norsunluurannikko, Ghana, Kuuba Bolivia ja tänä vuonna näytteilleasettajana on ensimmäistä kertaa Meksiko, tuo kaakaon synnyinmaa.

Näytteilleasettajista ovat paikalla monet maailmankuuluista suklaanvalmistajista kuten Galler, Guylian, Leonidas, Michel Cluizel sekä kymmeniä muita. Tämän vuoden uutena tulokkaana messuilla voisi mainita syyrialaisen suklaanvalmistajan, Ghraoui Chocolaterie & Confiserien. Paitsi suklaata, messuilta löytää myös muita herkkuja. Messuostoksien sekaan kannattaa sujauttaa rasia macaron-leivoksia.

Messuilla avautuu koko suklaan uskomattoman monipuolinen maailma, suklaa ei enää rajoitu perinteisiin patukoihin tai levyihin. Suklaakonvehdit näyttävät toinen toistaan taidokkaimmilta, puhumattakaan suussa sulavasta herkullisuudesta. Suklaafiguurit alkavat jo lähennellä taidetta, joita ei raaski tuhota parempiin suihin. Suklaaseen myös yhdistellään rohkeasti uusia ainesosia, kuten vaikkapa chiliä, joka on tullut jo Suomessakin tutuksi makuelämykseksi.

Myös erilaiset viinit, liköörit ja muut alkoholit ovat suuressa määrin esillä messuilla. Suklaata voi nautiskella lähes minkä tahansa juoman kera. Maailmalla järjestetään paljon tilaisuuksia, joissa voi nautiskella esimerkiksi lasillisen viskiä, luonnollisesti tarkoitukseen sopivien suklaiden kera. Messuilta löydät myös hyvän valikoiman kahveja ja teetä. Mausteinen suklaatee vie todella kielen mennessään!

Paitsi sisäisesti, suklaasta voi nauttia myös ulkoisesti. Monet kosteusvoiteista tuoksuvat miltei syötävän herkullisilta - ja sellainenkin markkinoilla jo on! Bernard Cassierèn suklaahoidoista pääsee nautiskelemaan myös Suomessa. Suklaa on löytänyt tiensä taiteeseen asti ja oma tilansa oli suklaa-aiheiselle taiteelle, mutta vuoden 2005 messuilla hallista löytyi myös nuorten taiteilijoiden näkemyksiä suklaasta luotuna. Samaisilla messuilla oli myös suklainen Mona Lisa, japanilaisen suklaanvalmistajan Madam Setsukon käsialaa sekä Sid Chidiacin suklaamaalauksia.

Messuilla on päivittäin myös muotinäytös jossa esitellään muotiluomuksia - ja tietenkin raaka-aineena suklaa! Ja mitä olisi tapahtuma kuin tapahtuma ilman missikisoja, vuosittain messuilla valitaan Miss Kaakao.

Messut tarjoavat myös informatiivista puolta, tulevilla messuilla on monenlaista luentoa tarjolla, on faktaa prosessista kaakaopavusta suklaalevyksi, luentoa suklaan maistelun saloista sekä muun muassa lääkäri luennoi aiheesta suklaa ja intohimo.

Pariisin suklaamessuilta löytynee jokaiselle jotakin, myös lapsille. Lapsille on oma nurkkaus, jossa puuhastellaan suklaasta kaikenlaista kivaa. Aikuisille kiinnostavaa tutkittavaa sekä syötävää riittää messuhallissa koko päiväksi. Messuilla saatavat maistiaiset pitänevät erinomaisesti energiatasoa yllä joten messuilla voi hyvinkin viettää yhden päivän aamusta iltaan!

Teksti ja kuvat: Johanna Kortesluoma
Artikkeli julkaistu 14.2.2007



Info

mediakortti | yhteystiedot