Hääopas

Vuoden mittaisen Pietarissa oleilun jälkeen luulin olevani jo vähintään jonkin sortin venäläisyysekspertti, mutta elokuun lopun sukuloimismatka suomalais-ugrilaisten mordvien luo Volgan mutkaan avasi entisestään Suurta Venäläistä Sielua. Arkielämän lisäksi osallistuin myös ystävättäreni sisaren häihin. Ohessa kuvaus siitä, kuinka mordvat naivat...

Kussa mun sulhoni viipyileepi?

Hääaamuna morsian kaasoineen saapuu lapsuudenkotiinsa, jossa on jo kauan laitettu ja laittauduttu. Perhe varautuu käymään kauppaa tyttärestään, jota ei perinteiden mukaan anneta ilmaiseksi, vaan vävyehdokkaan on tarjottava nuorikostaan rahaa ja osoitettava kelpoisuutensa muillakin keinoin. Summaksi sukulaiset kaavailevat tuhatta ruplaa (noin 40 euroa).

Vihkiminen ja rekisteröinti maistraatissa on sovittu kello yhdeksi ja sulhanen saapuvaksi kymmeneltä, mutta kellon käydessä kahtatoista tätä ei vielä näy. Valkoisiinsa jo puettu morsian alkaa tästä huolestua, liekö sulho muuttanutkin mieltään.... Odotellessaan talonväki ja paikalle saapuneet häävieraat nautiskelevat ruokapöydän antimista ja ilahduttavat sydäntään hunajapontikalla . eikä tunnelma pääse laskemaan.

Kaunotar kaupan

Vähän ennen kahtatoista - lähes kaksi tuntia myöhässä - näkyy pellolla pölypilvi, ja hetkeä myöhemmin kaksi vaaleanharmaata Volgaa kurvaa tuutaten pihaan. Tässä vaiheessa morsian on kätketty talon perimmäiseen huoneeseen. Nuorimies kukkapuskineen ja seurueineen yrittää sisään, mutta vastassa ovatkin morsiamen suvun naiset tiukkana rintamana.

Pihatien yli pingotetun tyllinauhan yli aletaan hieroa kauppaa morsiamesta, mutta sulho onkin suoran toiminnan mies ja ryykäisee suorilla läpi. Ovella kuitenkin pysäyttävät tiukat kysymykset, joista mies selviytyy mallikkaasti (joskin bestman joutuu tanssimaan sakkokierroksia).

Kauppahinnasta ei ole vielä päästy yhteisymmärrykseen, mutta saita sulhasmies raivaakin tiensä kaikkein pyhimpään suorastaan väkivalloin. Morsiamen turvana ovat vielä hänen veljensä, jotka pitävät innokkaan naimamiehen sen verran kaukana, että saadaan huudatettua lisää hintaa: kenkä 50 ruplaa, kantapäät kympillä kipale... Sitten onkin nuorella parilla jo todella kiire vihittäväksi Saranskiin.

Linja-autossa ompi tunnelmaa...

Muutkin valmistautuvat lähtemään hääjuhlaan naapurikaupunkiin Ruzajevkaan - kuulemma itse vihkimiseen ei enää ehditä. Ahtaudutaan bussiin, eikä päästä edes kuoppaisen ja kuraisen kylätien päähän, kun jo alkaa harmonikansoitto ja riemullinen laulu. Eivät toki kaikki laula, mutta ovat juhlamielessä mukana laseistaan naukkaillen. Tavan mukaan "päälle on puraistava", ja niinpä kotipolttoisen kyytipojaksi tarjoillaankin makkaravoileipää.

Matka taittuu nopeasti. Perillä ovat jo odottamassa sulhasen sukulaiset ynnä runsas ruokapöytä. Mutta missä viipyy nuori pari? Lienevätkö itse ehtineet vihkimiseensä?

Juhla-aterian alkua

"Prijehali!" kuuluu huuto ja väki ryntää vastaanottamaan saapuvia vastanaineita. Juhlat voivat alkaa. Vieraat istuvat sukukunnittain kahden pitkän pöydän ääreen, hääpari vanhempineen tietenkin omaan pöytäänsä.

Onnitellaan nuoria avioliittoon vihkimisen johdosta ja juodaan malja, joka ei todellakaan jää illan ainoaksi. Vanhempien ja appivanhempien lisäksi muutkin kohottelevat maljoja ja joudunpa minäkin ihan nimeltä kutsuttuna pitämään julkisen onnittelupuheen.

Pöydät notkuvat, joskin kummasti kaikki alkuruuista jälkiherkkuihin on katettu kerralla pöytään. Ystävättäreni valaisee, että se on tapa näyttää, että vaurautta riittää. Kivaa, saa kerrankin aloittaa jälkiruualla, jos haluaa!

Puheiden ja lahjakolehdin lisäksi on vieraiden viihdykkeeksi toki tuumittu ohjelmaa: nuoripari alistetaan Tuttujuttu-tyyliseen testiin, heille säädetään laki, jonka molemmat kiltisti allekirjoittavat (vaikka sulhasen puoli hieman protestoikin morsiamen sukulaisten hiomia pykäliä), nuorenparin kotiin lahjoitetaan liikennemerkkejä helpottamaan navigointia. Ja koko ajan syödään ja juodaan kuin Kaanaan häissä ikään!

Vatsoja vajutetaan tantsuten...

Tauon merkiksi tanssilattian tienoolta alkaa kuulua - hanurimusiikkia. Mummot säntäävät tanssimaan, laulamaan ja nauramaan niin railakkaasti, että heikompia hirvittää. Ulkona tanssahdellaan diskojytkeessä - mutta kyllä riehakkuudessa sisälattian babushkat vievät eittämättä voiton!

Tutustun moniin ihmisiin, jotka vaikuttavat kiinnostuneilta paitsi kuulemaan Suomesta, myös kertomaan omasta elämästään - kuinka kurjaa on, kun valtio ei välitä kansalaisistaan ja nämä saavat selviytyä miten parhaiten taitavat. Koitan kuunnella tilityksiä tyynesti, ja yleensä pääsemmekin yhteisymmärrykseen, että vaikka elämä Mordvassa ehkä on köyhää ja ankeaa, niin kyllä siellä ainakin häissä osataan ottaa ilo irti!

Hääparinkin juttusille päädyn. Kuulen tuoreen aviomiehen osaavan pari sanaa suomeakin, ja kun ihmettelen moista, saan kuulla, että hänellä on mordvalais-venäläis-suomalainen sanakirja. Sattuipas!

Kuuluu kutsu takaisin entistä yltäkylläisempään pöytään. Itse jo ravittuna keskityn seuraamaan uusia ohjelmanumeroita; sukulaisten lahjoja nuorelleparille, morsiamen lahjoja omille ja uusille sukulaisilleen. Vanhojen perinteiden mukaisesti sedät saavat paitoja ja naisväki kankaita kiitoksena kasvatuksesta (tai hyvän vastaanoton miniälle varmistavana voitelurahana). Ja taas syödään, ja taas juodaan...

Suomi-Mordva .suhdetoimintaa...

Illan jo pimettyä kuulen takaani "djevushka!" ja saman tien kutsun istua pöytään sulhasen ystävien seuraan. Heti alkajaisiksi on tietysti juotava tutustumiselle - mistä päästäänkin luontevasti seuraavaan aiheeseen: Suomessahan on kieltolaki? Selitän ja havainnollistan parhaani mukaan. Ystävättäreni käy huolestuneena kuiskaamassa korvaani kehotuksen olla varovainen, mutta.... kyllähän sitä meilläkin votkaa juodaan!

Keskustelusta kehkeytyy todella mielenkiintoinen, mordvat kyselevät innoissaan Suomesta (olen kuulemma about toinen suomalainen seudulla), kertovat avoimesti elämästään, ovat toisaalta pahoillaan maansa kurjasta tilasta, mutta toisaalta ylpeitä mordvalaisuudestaan, ja alkavatpa houkutella minuakin opiskelemaan tuota katoamassa olevaa kieltä ja jäämään Mordvaan... Erotessamme kuulen yhden suurimmista viisauksista, mitä koskaan olen juopuneen suusta kuullut: puhelinnumerot ynnä muut eivät ole olennaisia, mutta tärkeää on tunne ja ilo ihmisestä; muisto hyvistä hetkistä hyvässä seurassa. Käteni jää bussin liukuoven väliin, kun en malta lakata vilkuttamasta mordvalaistuttavuksilleni, jotka niin välähdyksenomaisesti käväisivät elämässäni, mutta jättivät mieleeni muiston mitä ihanimmista ja sydämellisimmistä ihmisistä.

Kotimatka pitkä lie...

Paluubussissa jälleen harmonikka soi ja slaavilaisen surumieliset laulut kietovat ihmiset haikeaan tunnelmaan. Ollaan palaamassa häiden runsaudesta ja riemusta takaisin karuun arkeen. Eräskin äiti ja vaimo hoivaa sylissään juhlimisesta väsyneitä miestään ja pikkupoikaansa, jotka molemmat nukkuvat pää naisen helmoissa tämän villanuttua puristaen. Kun pyynnöstäni lauletaan Moskovan illat, istun ja itken ja ihmettelen, kuinka voinkaan olla näin onnellinen vieraitten ihmisten keskellä tuhansien kilometrien päässä kotoa. Ehkäpä sielut löysivät sukulaisensa...

Babushkat . Venäjän katoava luonnonvara?

Kotona kylässä juhlat jatkuvat ja paikalle ovat kerääntyneet myös naapurit ja kylänmiehet. Taas syödään ja juodaan. Vieraiden jo lähdettyä jään kolmisin ystävättäreni ja tämän vanhan äidin kanssa, ja saan kuulla babushkan tarinan: valmistuttuaan parhain mahdollisin paperein hän päätyi nuorena naimisiin, synnytti seitsemän lasta, rakensi talon, selvisi lukemattomista vaikeuksista ja yhä edelleenkin huoltaa, hoivaa ja ylläpitää perhettään, johon henkisesti tasapainottoman aviomiehen, lähes yhdeksänkymppisen äidin ja Venäjän oloissa vaikeaa diabetesta sairastavan tyttären lisäksi kuuluvat vielä muut lapset perheineen - eikä heistä kukaan tule toimeen ilman tätä teräsmuoria, "superbabushkaa", ja tämän pienestä mehiläistarhastaan hankkimia tuloja.

Tänä hääiltana pyyteetön mummo on saanut hetkiseksi unohtaa muut ja nauttia elämästään, juoda, laulaa ja tanssia rakkaiden ystäviensä keralla, mutta huomenna on taas noustava kuudelta lypsämään lehmä, ruokkimaan possut ja hoitamaan muut talon jokapäiväiset askareet. Eikä hän valita, tyytyy osaansa, mutta kuitenkin pohtii, kuinka toisin kaikki voisi olla, jos nuorena olisi opiskellut niin kuin halusi ja kyvyt kannustivat. Mutta ei, hän on leikkiin ryhtynyt ja sen kestää, ja kaikesta huolimatta rakastaa omiaan niin, että sanoo: "On kamalaa, kun lapset perheineen ovat kesäisin täällä eikä ole hetken rauhaa, mutta kun he talveksi lähtevät pois, on vielä hirveämpää".

Toiseksi nuorimman tyttärensä miehelään tänä iltana saatellutta babushkaa miellyttää ja naurattaa, ja hän halaa lämpimästi, kun hänen elämäntyötään kohtaan tuntemani kunnioituksen vallassa nukkumaan mennessäni sanon: Rakastan Teitä, babushka! Tulisipa minustakin vanhana tuollainen!

Kirsi Lihavainen

Info

mediakortti | yhteystiedot