![]() |
|
|||||||||||||||||
Hääopas |
|
|
SukunimiYksi morsiusparin tärkeimmistä päätöksistä on perheen sukunimestä päättäminen. Parilla on kolme vaihtoehtoa:
Valittu sukunimikäytäntö ilmoitetaan vihkijälle ennen vihkimistä. Jos asiasta ei ilmoiteta vihkijälle, molempien nimet säilyvät ennallaan. Yhteinen sukunimiNimilaki lähtee tasa-arvoisuudesta miehen ja naisen kesken. Yhteiseksi nimeksi pari voi ottaa miehen tai naisen syntymänimen. Nimi, jonka jompikumpi on saanut toisen avioliiton kautta, ei kelpaa yhteideksi nimeksi. Henkilökohtainen nimiKun pari päättää ottaa käyttöön yhteisen sukunimen, voi omasta sukunimestään luopuva säilyttää vanhan nimensä henkilökohtaisessa käytössä niin sanottuna kaksoisnimenä. Henkilökohtaista nimeä käytetään yhteisen sukunimen edellä. Esimerkiksi Minna Virtanen-Laukkanen. Henkilökohtaista nimeä saa käyttää niin nainen kuin mieskin ja henkilökohtainen nimi saa olla avioliitosta saatu. Muut sukunimetMorsiuspari voi myös ottaa käyttöön jommankumman suvussa olleen sukunimen tai räätälöidä sopivan nimen. Räätälöinnin saa tehdä joko kummankin alkuperäisestä nimestä tai suvussa olleesta nimestä, joka ei ole liian kaukaa haettu. Esimerkiksi Minna Virtanen ja Ville Laukkanen voivat päättää ottaa perheensä nimeksi Virttala tai Minnan isoäidin sukunimen Laarti. Sukunimen räätälöinnissä täytyy kuitenkin muistaa, että suojattua sukunimeä ei saa käyttöön. Aivan uuden sukunimen käyttöönotossa vaikuttaa laki sukunimen muuttamisesta. Sukunimilaki on hyvin esitelty maistraatin sivuilla osoitteessa http://www.maistraatti.fi. Sivuilta löytyy myös tietoa sukunimen vainhdoksesta eron sattuessa. Lapsen sukunimi avioliitossaJos vanhemmat ovat ottaneet yhteisen nimen, tulee tämä sama nimi kaikille heidän avioliitossa syntyneille lapsilleen. Jos vanhemmilla on eri sukunimet, lapsen nimi voidaan valita oheisen taulukon mukaisesti. Pariskunnan on annettava kaikille lapsille sama sukunimi. Seuraavassa esimerkissä on lueteltu nimivaihtoehdot, jotka naimisiin menevillä Elinalla ja Antilla ja heidän lapsellaan Villellä on. Esimerkkitapauksen Elina on ollut aikaisemmin kerran naimisissa ja tähän asti käyttänyt entisen miehensä nimeä.
Nimilain kiemuroitaPerhe ei saa ottaa yhteiseksi nimekseen toisen avioliitosta saamaa nimeä. Parin yhteiselle lapselle voidaan kuitenkin antaa toisen avioliitosta saama nimi, jos se on vanhemmalla ilmoitusta tehtäessä. Nimilain 2 luvun 2 pykälässä sanotaan, että: "Jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä, lapsi saa sen sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat lapsen sukunimeksi ja joka jommallakummalla vanhemmalla on ilmoitusta tehtäessä."
SS
|
|
Info |
|