![]() |
|
|||||||||||||||||
Hääopas |
|
|
AvioehtoAvioehto on puolisojen yhteinen sopimus, jossa tarkennetaan tai muutetaan avio-oikeutta. Avioehdon voi tehdä ennen avioliiton solmimista tai avioliiton aikana. Avioehtoa voi myös muuttaa tai sen voi purkaa puolisoiden sopimuksesta. Avioehdon voi määrätä koskemaan kaikkea omaisuutta tai tiettyä omaisuutta. Siinä voi myös määrätä myöhemmin hankittavaa omaisuutta. Avioehto tehdään kirjallisesti, jonka allekirjoittaa kummatkin puolisot ja todistaa kaksi esteetöntä todistajaa. Sitten avioehtosopimus jätetään sen paikkakunnan maistraattiin, jossa toisella tai molemmilla on kotipaikka. Maistraatti merkitsee avioehdon julkiseen avioehtoasiain rekisteriin. Tämän jälkeen avioehto tulee voimaan. Paras aika tehdä avioehto on silloin, kun suhde on terveellä pohjalla. Tämä säästää monilta riidoilta tulehtuneessa tilanteessa, jossa asioista sopiminen voi olla jopa mahdotonta. Tietyissä tapauksissa on järkevää pitää omaisuus avio-oikeuden ulkopuolella. Tällaisia ovat muun muassa toisen puoliso saama perintö.
Esimerkki: Lisätietoja löydät oikeusministeriön sivuilta, joilla avioehtoon liittyviä asioita on selostettu helposti ja ymmärrettävästi.
Avioliitto oikeustoimena:
SS |
|
Info |
|