![]() |
|
|||||||||||||||||
Hääopas |
|
|
Häämusiikki: Hääjuhlassa soitettava musiikkiHääjuhlassa musiikki on vapaammin valittavissa kuin vihkitilaisuudessa. Musiikilla on ratkaiseva merkitys juhlan onnistumisen kannalta. Soittajia kannattaa ensin etsiä sukulaisten ja tuttavien keskuudesta jo kustannussyistäkin, koska ulkopuolisten palkkaaminen suurentaa hääbudjettia sadoilla, jopa tuhansilla euroilla. Häävieraita ei kuitenkaan tule suoranaisesti nakittaa tehtävään elleivät nämä siihen ilomielin suostu. Esiintyminen vaatii harjoittelua ja etukäteissuunnittelua sekä vaivannäköä tavaroiden ja tilojen järjestelyssä. Hääparin tulee varmistaa, että myös esiintyjiksi lupautuneet häävieraat ehtivät nauttia juhlatilaisuudesta. Jos lähipiiristä ei löydy soittajia ja laulajia, kannattaa kääntyä Suomen Muusikot ry:n puoleen (http://www.musicfinland.com/sml). Liiton työnvälityksellä on rekisterissään orkestereita kautta maan sekä tiedot heidän esiintymistaidosta, soittotyylistä ja joskus pukeutumisestakin. Liiton kautta saa hyvän vastineen rahoilleen. Netistä ja keltaisilta sivuilta löytyy myös ohjelmatoimistoja, jotka voivat järjestää orkestereille esiintymistilaisuuksia. TanssihäätSuomessa tanssihäät ovat yleisiä. Tanssihäät tarjoavat hyvän viihdykkeen, mutta niitä kannattaa harkita uudelleen, jos hääväessä ei ole innokkaita tanssijoita. Pelkän perinteen takia tuskin kannattaa pitää tanssihäitä: hyvää viihdykettä tarjoavat myös puheet, leikit ja musiikkiesitykset. Tanssietiketti ei noudata mitään tiettyä linjaa, mutta Suomeen on vakiintunut tapa, jonka mukaan hääpari aloittaa tanssin häävalssilla ja kehottaa sopivana hetkenä vieraita liittymään seurakseen tanssiparketille. Kohtelias sulhanen tanssittaa ainakin morsiamen läheisimmät naispuoliset sukulaiset ja kaason. Morsian tanssii häävalssin jälkeen isänsä kanssa ja sitten sulhasen lähimpien miespuolisten sukulaisten ja bestmanin kanssa. Pareja voidaan vaihtaa lennossa jo häävalssin aikana, mutta yleensä hääpari omistaa häävalssin toisilleen. Orkesteri on tilattava kuukausia ennen. Mitä suuremmasta ja maineekkaammasta kokoonpanosta on kyse, sitä aikaisemmin kannattaa olla liikkeellä. Soittajien palkkioista ei ole olemassa minkäänlaisia ohjehinnastoja vaan palkkiot ovat sopimuskohtaisia. Hinta riippuu esimerkiksi siitä, kuinka kauan esitys kestää, kuinka suuri on kokoonpano ja kuinka kaukana esiintymispaikka on. HäävalssiHäävalssi on tanssihäiden ensitanssi, jonka aloittaa hääpari. Nykyisin ensitanssiksi on vakiintunut valssi, mutta ennen vanhaan ensitanssina saattoi olla myös polkka, polska, menuetti, poloneesi, katrilli, sottiisi tai masurkka. Morsiamen saattoi ensitanssiin viedä pappi, puhemies tai appi. Häävalssi halutaan usein valita etukäteen ja siitä sovitaan orkesterin kanssa. Morsiusparin tanssitaito on otettava huomioon valssia valitessa: hyvät tanssijat voivat valita lennokkaamman valssin, kun taas toistaitoisten kannattaa valita rauhallisempi kappale. Vaikka valssi soitettaisiin ilman laulua, sitä valitessa kannattaa kiinnittää huomiota myös sanoihin, koska ihmiset joka tapauksessa muistavat usein ulkoa laulujen sanat. Sanat eivät saa olla ristiriidassa tilanteen kanssa, joten kauniilta kuulostavan valssinkin voi joutua hylkäämään sopimattoman sanoituksen takia. Kuuluisia häävalsseja:
Akselin ja Elinan häävalssi (Aaltoila)
Häävalssin aikana morsiamen sylikummi heittää lattialle posliinikupin. Sirpaleet tuovat onnea ja niiden määrästä voidaan päätellä hääparin lapsiluku. Sirpaleet kerätään pieneen pussiin ja annetaan muistoksi hääparille.
Lue myös:
HK
|
|
Info |
|